Tuulimyllyn tarina - Hannun kertomana
”Istuttiin Marja-Leenan kanssa kasvimaan reunalla 1980-luvun loppupuolella. En muista tarkkaa vuotta, ehkä 1988. Siinä istuttiin ja mietittiin mitä tehtäisiin tuohon tyhjälle alueelle. Päätettiin aloittaa sulkapallokentän rakentaminen. Siihen se rakentuikin pika pikaa, mutta samoin hyvin pian todettiin mahdottomaksi paikaksi pelata sulkapalloa, koska siinä tuuli aina. Siitäpä kehkeytyikin ajatus, kuin vitsinä, että siihen pitäisi rakentaa tuulimylly. Tuulen määrästä kertoi myös se, että tie siitä kohdasta oli talvisin aina lumesta tukossa.
Edellisestä tapahtumasta oli kulunut kolmisen vuotta, eli asia oli saanut hautautua. Kunnes tuli vuosi 1991 ja sain vaimolta lahjaksi matkan Keski-Eurooppaan, lähinnä Unkariin, täyttäessäni 50 vuotta. Sillä matkalla näin eräällä linnakummulla tulimyllyn jota sain rauhassa katsella ja tutustua sen rakenteisiin. Siinä päätin, että kun palaan kotiin aloitan tuulimyllyn rakentamisen omalle tilalle. Rakennan todella oman tuulimyllyn. Paluumatkalla Puolassa aloin esitellä ideaani kanssamatkustajille josta kaverit innostuivat oikein toden teolla. Asiaa pidettiin niin paljon esillä lopun matkaa, että matkan johtajan lentäväksi lauseeksi tuli: "Itämään tietäjät ja Ylämaan kuningattaret taas tekevät tuulimyllyä auton takaosastossa... "Joku tarjosi myllyn siiviksi kangassiipiä.
Kun palasin koti Suomeen alkoi tuota pikaa tapahtua. Tieto asiasta oli kiirinyt haminalaisen, asiasta kiinnostuneen sähkö/koneinsinöörin korviin. Hän tuli tapaamaan ja alkoi oikein toden teolla innostamaan minua hullussa ideassani. Hänellä itsellään oli ollut aikomus rakentaa tuulimylly, tosin pienempi, hän kertoi myös, että hänellä olisi laitteita valmiina jotka voisi lahjoittaa kunhan vain alan tuumasta toimeen. Insinöörispesialisti kielsi ehdottomasti rättisiivet ja sanoi että siipien pitää olla terästä ja pinta alumiinia. Minä ehdotin, että pistetään sitten hevonen kääntämään myllyä, johon hän sanoi, että tietotekniikkaa sen olla pitää. Niinpä otettiin yhteyttä tietokonespesialistiin. Hän ilmoitti, että tuuliviiri otetaan kääntämään ja antamaan käskyjä. Ja sitten alkoi taas tapahtua: Kotkalainen rakennusmestari piirsi luomuksen tuulimyllystä ehdottaen materiaaliksi pintahirttä. Rakennustarkastaja taas oli sitä mieltä että paras kattomateriaali olisi paanu, koska sillä on pitkä ikä eikä tuuli pääse sitä repimän kuten pärekattoa. Kuultuaan, että materiaali koneistossa on kierrätystavaraa, hän oli erittäin tyytyväinen.
Lehtimiehiä ja -naisia alkoi käydä paikalla tuhkatiheään heti alusta saakka, eli pohjan valamisen jälkeen. Kun pohjaa alettiin valaa, eli kun kaivettiin monttua, ihmeteltiin kun ei päästä syvemmälle. Luultiin ensin, että kallio on vastassa, mutta kun asiaa tutkittiin, todettiin este laattakiveksi. Tämä tiesi sen, kun kivi poistetaan, tarvitaan tilalle betonia paljon - tätä menikin n. 14 kuutiometriä, eli saman verran jos rakennettaisiin omakotitalo tasaiselle maalle. Myllyn puurakenteet hankittiin kaikki omasta metsästä ja ”sahootetiin” naapurikylän sahalla. Lähinaapurissa asui eläkkeellä oleva metallintaitaja/telakan omistaja, joka innostui asiasta ja tuli rakentamaan metalliosia. Metallirunko syntyi hänen toimesta. Sen päälle tuli pyörivä yläosa, samoin isot metalliset tartuntakengät betoniin, joihin tuli myllyn kuusi pylvästä pystyyn, samoin pitkät pultit, joilla sidottiin pylvään jatkot ja levitys. Iso metsätraktori tarvittiin nostamaan rakenteita ylös. Isoa autonosturia taas tarvittiin nostamaan rata jolla yläosa pyörii. Kaikki osat tehtiin aina alhaalla valmiiksi ennen kuin nostettiin ylös. Kattopaanut tehtiin nykyisessä aurinkohuoneessa, materiaalina näre. Paanut ovat kooltaan 75 cm pitkiä ja 6 tuumaa leveitä. Malliltaan ne ovat vienankarjalaista tapulipaanua.
Mylly valmistui vuodessa sähköä tuottavaksi laitokseksi. Kun mylly oli ulkoisilta puitteiltaan valmis, alkoi sisustus, jota tehtiin hitaammalla tempolla. Ensin vietiin alaosaan tavallinen pöytä, mutta se ei näyttänyt sopivan lainkaan kokonaisuuteen. Oli aloitettava tyyliin sopivan pöydän rakentaminen. Alkoi kuusikulmaisen pöydän rakentaminen, koska myllykin oli kuusikulmainen. Perään rakennettiin tietysti myös kuusi penkkiä, jokaiselle sivulle omansa.. Kattokruunu syntyi jätemateriaalista jota jäi myllyhirsistä. Haminasta, museolaivasta, saatiin katokruunuun köydet, joista lamppu ripustettiin.
Kun rakennuslautakunta tuli suorittamaan lopputarkastusta, palopäälliköllä vahvistettuna, oli kahvitarjoilu myllyn yläosassa. Siinä tilaisuudessa rakennustarkastaja totesi, että mylly on kaikin puolin onnistunut erinomaisesti niin laitteiston kuin myös ulkonäön osalta.”
Hannun tarinan kuunteli ja taltioi Sirpa Lund
Edellisestä tapahtumasta oli kulunut kolmisen vuotta, eli asia oli saanut hautautua. Kunnes tuli vuosi 1991 ja sain vaimolta lahjaksi matkan Keski-Eurooppaan, lähinnä Unkariin, täyttäessäni 50 vuotta. Sillä matkalla näin eräällä linnakummulla tulimyllyn jota sain rauhassa katsella ja tutustua sen rakenteisiin. Siinä päätin, että kun palaan kotiin aloitan tuulimyllyn rakentamisen omalle tilalle. Rakennan todella oman tuulimyllyn. Paluumatkalla Puolassa aloin esitellä ideaani kanssamatkustajille josta kaverit innostuivat oikein toden teolla. Asiaa pidettiin niin paljon esillä lopun matkaa, että matkan johtajan lentäväksi lauseeksi tuli: "Itämään tietäjät ja Ylämaan kuningattaret taas tekevät tuulimyllyä auton takaosastossa... "Joku tarjosi myllyn siiviksi kangassiipiä.
Kun palasin koti Suomeen alkoi tuota pikaa tapahtua. Tieto asiasta oli kiirinyt haminalaisen, asiasta kiinnostuneen sähkö/koneinsinöörin korviin. Hän tuli tapaamaan ja alkoi oikein toden teolla innostamaan minua hullussa ideassani. Hänellä itsellään oli ollut aikomus rakentaa tuulimylly, tosin pienempi, hän kertoi myös, että hänellä olisi laitteita valmiina jotka voisi lahjoittaa kunhan vain alan tuumasta toimeen. Insinöörispesialisti kielsi ehdottomasti rättisiivet ja sanoi että siipien pitää olla terästä ja pinta alumiinia. Minä ehdotin, että pistetään sitten hevonen kääntämään myllyä, johon hän sanoi, että tietotekniikkaa sen olla pitää. Niinpä otettiin yhteyttä tietokonespesialistiin. Hän ilmoitti, että tuuliviiri otetaan kääntämään ja antamaan käskyjä. Ja sitten alkoi taas tapahtua: Kotkalainen rakennusmestari piirsi luomuksen tuulimyllystä ehdottaen materiaaliksi pintahirttä. Rakennustarkastaja taas oli sitä mieltä että paras kattomateriaali olisi paanu, koska sillä on pitkä ikä eikä tuuli pääse sitä repimän kuten pärekattoa. Kuultuaan, että materiaali koneistossa on kierrätystavaraa, hän oli erittäin tyytyväinen.
Lehtimiehiä ja -naisia alkoi käydä paikalla tuhkatiheään heti alusta saakka, eli pohjan valamisen jälkeen. Kun pohjaa alettiin valaa, eli kun kaivettiin monttua, ihmeteltiin kun ei päästä syvemmälle. Luultiin ensin, että kallio on vastassa, mutta kun asiaa tutkittiin, todettiin este laattakiveksi. Tämä tiesi sen, kun kivi poistetaan, tarvitaan tilalle betonia paljon - tätä menikin n. 14 kuutiometriä, eli saman verran jos rakennettaisiin omakotitalo tasaiselle maalle. Myllyn puurakenteet hankittiin kaikki omasta metsästä ja ”sahootetiin” naapurikylän sahalla. Lähinaapurissa asui eläkkeellä oleva metallintaitaja/telakan omistaja, joka innostui asiasta ja tuli rakentamaan metalliosia. Metallirunko syntyi hänen toimesta. Sen päälle tuli pyörivä yläosa, samoin isot metalliset tartuntakengät betoniin, joihin tuli myllyn kuusi pylvästä pystyyn, samoin pitkät pultit, joilla sidottiin pylvään jatkot ja levitys. Iso metsätraktori tarvittiin nostamaan rakenteita ylös. Isoa autonosturia taas tarvittiin nostamaan rata jolla yläosa pyörii. Kaikki osat tehtiin aina alhaalla valmiiksi ennen kuin nostettiin ylös. Kattopaanut tehtiin nykyisessä aurinkohuoneessa, materiaalina näre. Paanut ovat kooltaan 75 cm pitkiä ja 6 tuumaa leveitä. Malliltaan ne ovat vienankarjalaista tapulipaanua.
Mylly valmistui vuodessa sähköä tuottavaksi laitokseksi. Kun mylly oli ulkoisilta puitteiltaan valmis, alkoi sisustus, jota tehtiin hitaammalla tempolla. Ensin vietiin alaosaan tavallinen pöytä, mutta se ei näyttänyt sopivan lainkaan kokonaisuuteen. Oli aloitettava tyyliin sopivan pöydän rakentaminen. Alkoi kuusikulmaisen pöydän rakentaminen, koska myllykin oli kuusikulmainen. Perään rakennettiin tietysti myös kuusi penkkiä, jokaiselle sivulle omansa.. Kattokruunu syntyi jätemateriaalista jota jäi myllyhirsistä. Haminasta, museolaivasta, saatiin katokruunuun köydet, joista lamppu ripustettiin.
Kun rakennuslautakunta tuli suorittamaan lopputarkastusta, palopäälliköllä vahvistettuna, oli kahvitarjoilu myllyn yläosassa. Siinä tilaisuudessa rakennustarkastaja totesi, että mylly on kaikin puolin onnistunut erinomaisesti niin laitteiston kuin myös ulkonäön osalta.”
Hannun tarinan kuunteli ja taltioi Sirpa Lund